Moniväripainetut kaulanauhat

Neliväripainetut kaulanauhat ja avainnauhat valmistuvat nopeimmillaan Helsingissä painettuna jopa 1-2 työpäivässä* - aina täysvärisellä painatuksella

Pinpops on ainoa kotimainen kaulanauhojen valmistaja ja Suomen suurin kaulanauhojen maahantuoja

Moniväriset sublimaatiopainetut kaulanauhat

Sublimaatiopainatuksella kaulanauha painetaan aina yksilöllisesti nelivärisenä eli täysvärisenä ja käytössäsi on rajattomasti painovärejä kaulanauhan valmistukseen. Upeimmat kaulanauhat on suunniteltu yksilöllisesti esimerkiksi sarjakuvahahmojen ja muiden tehosteiden pohjalta, jolloin saadaan aikaan paitsi näyttävä, myös hauska kaulanauha jota on ilo kantaa. Nauhan pohjaväri on lähtökohtaisesti valkoinen joten kaikki väri mitä nauhassa näkyy on painatuksen tulosta, myös haluttu pohjaväri ellei se ole valkoinen.

Suomen nopein kaulanauhojen toimittaja - ainoa kotimainen kaulanauhapaino

Jos tilauksellasi on todella kova kiire, on sublimaatiopainettu täysvärikaulanauha valintasi. Painamme neliväriset lämpösiirtokaulanauhat Helsingissä omassa painotuotannossamme jopa 1-2 työpäivän toimitusajalla (*pikatoimituskulu lisätään hintaan toimitusnopeudesta riippuen). Huomaathan että edullisimman hinnan saat olemalla ajoissa, katso hinnat alempana tällä sivulla.

Pantone®Avainnauhojen painatus ja painovärit

Neliväriset sublimaatiopainetut kaulanauhat valmistetaan aina täysvärisenä, nauhan pohjaväri tai painovärimäärä ei vaikuta hintaan. Lisäksi saat avainnauhat myös Pantone® täsmättynä lähimpään mahdolliseen sävyyn ilman lisäkuluja. Täydellinen PMS-täsmäys ei ole mahdollinen sublimaatiopainatuksessa joka perustuu neliväriseen CMYK-painomenetelmään. Meillä et maksa ylimääräistä saadaksesi yritysilmeen mukaiset kaulanauhat joka kerta, myös uusintatilauksissa.

Ota yhteyttä myyntiimme tai vieraile myyntinäyttelyssä Helsingissä tai Tampereella ja pääset tutustumaan siihen millainen on neliväripainettu kaulanauha. Saat meiltä myös silkkipainetut kaulanauhat sekä kutomalla valmistetut yksilölliset ommellut logonauhat.

Meillä on hyllyssä yli 500,000 kaulanauhaa heti nouto- tai toimitusvalmiina Helsingistä.

Neliväripainetun kaulanauhan hintaan ei vaikuta painovärien määrä, pikatoimitus sen sijaan on lisämaksullinen palvelu. Voit tehdä tilauksen sähköpostina.

Moniväripainettujen kaulanauhojen painatushinta
Tuote Painatus 100 200 300 500 1000 2000+
10mm litteä CMYK 4-väri
Värimäärä ei
vaikuta hintaan
1,83 € 1,48 € 1,18 € 0,98 € 0,69 €
Kysy tarjous
15mm litteä 1,92 € 1,57 € 1,18 € 1,01 € 0,72 €
20mm litteä 1,97 € 1,62 € 1,26 € 1,04 € 0,75 €
25mm litteä 2,03 € 1,68 € 1,40 € 1,15 € 0,85 €

Sublimaatiopainetun nelivärikaulanauhan painatuksen aloituskulu 55,00 euroa. Hinnat ovat ALV 0%.

Lisätuotteet ja lisäpalvelut
Papukaijaklipsi ja turvalukko Sisältyy hintaan
Pikalukko kaulanauhaan 0,18 €
Avainrengas tai ("J")-metalliklipsi 0,09 €
Hummeriklipsi, bulldog-klipsi 0,10 €
Mobiililenkki 0,12 €
Yksittäispakkaus tai vähittäispakkaus Pyydä tarjous
Pikatoimitus 1 viikossa +30%
Pikatoimitus 3-4 päivässä +50%
Pikatoimitus 1-3 päivässä +100%
Kääntöpuolen kohdistus optiona* 0,20 €

*Oletuksena kääntöpuoli ei ole kohdistettu, logojen sijainnit poikkeaa etupuolesta

Aloituskustannus / painatuskustannus
Neliväripainatus lämpösiirto 55,00 €
Pantone® väri (lähin sävy) 0,00 €
Kontrastiväritys, kääntöpuoli 0,00 €

Katso myös Avainkaulanauhojen turvallisuustiedot

Tilaaminen

Tehdäksesi tilauksen täysväripainetuista sublimaatiokaulanauhoista tai moniväripainetuista avainnauhoista, ota yhteyttä myyntiimme numerossa 020-740 1450 tai sähköpostitse. Toimita painoaineisto PDF-tiedostona vektorimuodossa. Vedostamme tilaukset arkipäivän kuluessa.

Kiinnikevaihtoehdot

Oheisessa listassa on esitetty yleisimmät klipsit ja kiinnikkeet kaulanauhoille. Kaulanauhojen hintoihin sisältyy vakiona papukaijaklipsi ja turvalukko. Vieritä hiiri kuvien päälle.

Ainoa kotimainen kaulanauhapaino

Me olemme ainoa Suomessa toimiva kaulanauhapaino, meiltä saat kotimaiset painetut kaulanauhat jopa yhden päivän toimitusajalla. Omassa Helsingin päävarastossamme on yli 500,000 kaulanauhaa heti toimitusvalmiina kymmenissä eri väreissä, tilaa helposti verkkokaupastamme.

  • Aina ilmainen tilauksen sähköinen vedostus
  • Ei yllätyskustannuksia, kaikki kulut sisällytetty
  • 200m2 showroom ja 1000m2 tuotanto Helsingin Viikissä
  • Avainnauhat ja kaulanauhat painatuksella jopa päivän toimitusajalla
  • Tyytyväisyystakuu hyväksytyn vedoksen mukaiselle tilaukselle
  • Yli 500,000 avainnauhaa ilman painatusta heti toimitusvalmiina